Tapaus hot spot

tara

Siitä on jo aikaa, mutta loppusyksystä 2012 huomasimme coton-tyttömme Taran kaulalla kuonon alla ihottumaläikän. Käytimme Taraa heti eläinlääkärissä, mutta koska läikkä oli pieni eikä se näyttänyt vaivaavan, sitä päätettiin vain seurailla. Välillä läikän olemassaolon vähän jo unohti, ja olihan sitä cottoniturkin alta vähän hankala seuraillakin, vaikka karvaa oli ajeltu eläinlääkärissä lyhyemmäksi paranemisen nopeuttamiseksi.

Uuden vuoden aikaan tilanne kuitenkin yhtäkkiä paheni ja Taran käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla. Se alkoi läähättää, oleili tai oikeastaan istui paikoillaan jäykkänä, oli suht poissaoleva eikä oikein vastaillut kutsuun. Leikkiminenkään ei innostanut. Veimme Taran kiireesti eläinlääkäriin jossa huomattiin, että ihottumaläikkä oli ärtynyt ja suurentunut. Taralle aloitettiin kipulääkitys.

Alkuun lääke ei näyttänyt tehoavan ja tilanne oikeastaan vain paheni. Ennen niin sosiaalinen koira hakeutui nyt kauas meistä ja istua kyyhötti portaikon alla, paikka jota se oli ennen karttanut, kasvot meistä poispäin. Yöt se läähätti istuen sängyllä, pää jäykästi hieman yläasennossa. Kipulääkkeestä aloitettiin toinen kuuri ja onneksi se alkoi tehota.

Itselleni tuo aika oli kauheaa, sillä olin alkuvuodesta viikot työn takia Helsingissä ja kävin kotona vain viikonloppuisin. Taran hoito, lääkitys ja eläinlääkärissä käyttäminen oli siis mieheni vastuulla muun työssäkäynnin ja arjen pyörityksen ohella. Huoli oli kova, mutta onneksi Tara saatiin lopulta kuntoon. Edelleenkään emme osaa sanoa mistä tuo hotspot iski, mutta tuon tapauksen jälkeen olemme syynänneet Taran ihoa ja koiran käytöstä hyvinkin tarkkaan. Olen myös miettinyt mitä Taran käytöksessä en huomannut ennen kuin tilanne todella paheni.

Sinällään jännä seikka tässä kaikessa oli, että vaikka sisällä ollessa Tara keskittyi vain kipuun, se oli koko ajan ulkona lenkillä oma itsensä ja kipu ei näyttänyt sitä vaivaavan. Kipeähän Tara oli, ihan varmasti todella kipeä jo näin jälkikäteen ajatellen, mutta mieleen ovat jääneet myös eläinlääkärin sanat, että näissä pienissä koirissa on myös tuota draaman tajua, ja joskus saatetaan huomion saamiseksi vähän ylireagoidakin.

Terhi ja Tara